Olen meinaan viime aikoina selaillut ihan huoletta toria ja ikean sivuja ja laatinut listaa tavaroista joita "tarvitsen" uuteen asuntoon. Tosi asiassa en todellakaan tarvitse oikeastaan mitään ja koitan vain kertoa itselleni kuinka paljon kivemman ja toimivamman tilasta saisi jos mulla olisi tuollainen säilytysratkaisu tai kaikki säilytysrasiat yhdenmukaiset tai juuri nuo sisustustyynyt --- lista jatkuu vaan.
Tänään kasasin haluamani kamppeet ostoskoriin ja pöyristyneenä katsoin loppusummaa joka oli yli 350 €. Siis täh? Pelottavaa oli myös se, kuinka paljon ostoskorissa oli sellaisia tavaroita jotka olin napannut mukaan vain sen takia että ne oli alessa tai "vain 10€".
Onneksi lähin ikea on kaukana ja tämä päähänpisto oli vaikea toteuttaa käytännössä. En mä tosin kauppaan olisikaan heti lähtenyt, sen verran olen oppinut itsehillintää että nälkäisenä ei lähdetä ruokaostoksille. Sen takia nyt tämä päivityskin. Tässä pohdin mikä on ns. normaalin raja tällaisissa asioissa?
Elämään kuitenkin kuuluu koti ja kodin sisustaminen. Mikään paikka ei olekaan niin tärkeä kuin koti joten siellä sietää myös viihtyä. Mutta onko esim. 20€ maksava puinen leikkuulauta kuitenkin enemmän turhake jos mulla on jo toimivia muovisia leikkuulautoja 3 kpl? Mä olen kuitenkin velkainen ihminen ja jotenkin mun ajatusmaailma nyt taistelee tätäkin ostosta vastaan koska en varsinaisesti tarvitse sitä ja rahalle olisi parempaakin käyttöä. Kuten velkojen maksu.
Pitäisikö mun sallia itselleni ikeareissu esim. helmikuun palkkapäivän jälkeen, mutta sittenkin budjetti olisi ennalta tehty ja heräteostoksille olisi varattu esim. 30€ ja ne saisin sitten käyttää ennalta suunniteltujen, maltillisten ostosten lisäksi. Tämä kuulostaisi omaan korvaan ihan sopivalta, mutta kallis reissu siitä kuitenkin tulisi.
Olenkin yrittänyt parhaani mukaan bongata torista hyviä tarjouksia jotta pääsisin edullisemmalla kuin uutena ostettuna. Tarvitsen nimittäin kuitenkin muutaman asian, kuten valaisimen ja kylpyhuoneeseen jonkun hyllykkösysteemin. Mutta tarvitsenko näitä asioita todella vai onko kaikki ylimääräinen ns luksusta minkä pitäisi odottaa velattomaan elämään ja siihen kun minulla on varaa kivoihin asioihin. Eli ostako parilla eurolla kirppikseltä jonkun ei-niin-kivan ja halvan valaisimen vai satsaisinko siihen muutaman kympin lisää ja saisin omaa silmää miellyttävän mallin?
Tuntuu että teen tästä asiasta taas liian vaikeaa ja odotan itseltäni ihan liikoja ja askeettista elämää vain ja ainoastaan sen takia että mulla on tällä hetkellä velkaa. Ja toisaalta koska mulla on velkaa mun pitää tehdä tiettyjä uhrauksia ja tämä saattaa olla hyvinkin yksi niistä.
Ei tästä nyt saa selkoa ja mielipide tuntuu muuttuvan vähän väliä.
Ikeaan olisi suunnitteilla kuitenkin reissu mutta se pitää sitten bujetoida huolella jotta ei tule mitään ylilyöntejä...
-Neiti Nuukailija

Meilläpäin ainakin on niin fb-kirppiksillä kuin live-kirppiksilläkin tosi paljon tarjontaa sisustuksen puolesta. Jos joku tietty lamppu esim. on kiinnostuksen kohteena, voisiko sitä huhuilla ensin vaikka fb-kirppikseltä?
VastaaPoistaJoo oon nyt toria selaillessa huomannut että tarjonta on tosi laaja. Facekirppareille on olekaan nyt uudella paikkakunnalla kerinnyt, kiitos muistutuksesta!
PoistaAinut huono puoli on se että tavara myös menee hirmu nopeasti ja sitten tulee tunne että päätös pitää tehdä heti nyt ja laittaa viesti ja käydä hakemassa suurin piirtein samana päivänä. Ja se taas aiheuttaa sen että tulee tehtyä hätäisiä päätöksiä :D
Mutta päätinkin jo että koitan löytää kaikki tarvittavat käytettyinä - siitä kiittää lompakko ja maailma!
Tuo on ihan totta, että fb-kirppikset edellyttävät monesti hyvin nopeita ostopäätöksiä. Mielestäni silloin tämä toimii, kun on jo selvää mitä ostoslistalla on ja kun se sitten sattuu silmille juuri oikealla hetkellä, niin päätöksen tekeminen helpottuu.
PoistaItse juuri passivoin itseni kaikista fb-kirpputoriryhmistä, koska en tarvitse nyt yhtään mitään. Kaikista vähiten heräteostoksia.
Nää on pahoja, kun elämästä pitää nauttiakin. Mä olen budjetoinut vuodessa tämmöisille tietyn summan ja pyrin jakamaan sen pariin sisustusostosvimmakäyntiin.
VastaaPoistaToi onkin hyvä! Ensi vuonna kun olen velaton voisinkin tehdä tuollaisen systeemin. Siinä tulee lupa että saa käyttää rahaa myös näihin juttuihin, mutta rajat tulee sitten lopulta vastaan ja homma pysyy kasassa.
PoistaEnsinnäkin: Vastustan jyrkästi leikkuulautaa!
VastaaPoistaToiseksi: En vastusta kodin sisustusta. Kyllä siellä pitääkin nauttia. Mutta tee ihmeessä lista asioista mitä oikeasti tarvitset sinne ja sitten aloita hurja hintajahti. Kun tiedät etukäteen mitä tarvistet on helpompi bongata ne tarjouksista. Mutta Ikea on onneksi halvimmasta päästä ja tosi hyvä jos budjetoit impulssiostos-budjetinkin sinne valmiiksi.
Ikea kun on mikä on... :D
Kolmanneksi: Pystytkö tinkimään tässä kuussa mistään muusta, jotta sisustusreissu ei tee niin iso lovea muuhun budjettiin?
Muuttaisko asiaa yhtään se että se leikkuulauta on sellanen kiva bambuhässäkkä? Okei, okei.. ei leikkuulautaa :D
PoistaVoisin koukata sun blogin kautta ja kaapata vähän tota hintahaukka asennetta ennen kun lähden ostoksille! Nyt jo olin varovaisesti kysellyt yhdestä 50€ valaisimesta joka oli kyllä aivan ihana... mutta sitten löysin yhtä hienon 25€:lla ja vielä energiansäästölampulla ja tadaa- ostopäätös tehty! :D
Ai niin! Ja tässä kuussa tuli nyt yhtä sun toista isompaa kuluerää eli ikeareissu ja muut isommat ostokset siirtyi nyt ihan auttamatta helmikuun palkkapäivän jälkeiseksi.. Tai sitten vähän lainasen puskurista jos joku tosi hyvä diili tulee eteen.
Poista