maanantai 27. marraskuuta 2017

Velkapäivitys 11/2017

Pitkästä aikaa vuorossa velkapäivistys.

Tässä olisi minun tämän hetkinen velkatilanne:

Opintolaina   1946,14€
Asuntolaina   74 378,41€

yhteensä:       76 324,55€

Huhhei. Alkoi taas velkataakka painaa kun nämä luvut taas tähän esille kirjoitin.

Onneksi tuo asuntovelka on ns järkevää velkaa ja lopulta muuttuu omaisuudeksi.

Opintolaina olisi tarkoitus saada makseltua pois alkuvuonna 2018. Toisaalta sen korko on niin mitätön että voi olla että innostun tuosta sijoitusmaailmasta taas sen verran että ylimääräiset rahat menevätkin sinne. Sijoituspuoli on ollut nyt marraskuusta asti tauolla sillä ylimääräisiä pennosia ei ole nyt ollut sinne pistää.

Femmiksen inspiroimana voisi pohtia jotain tavoitetta tämän minun velka/omaisuuden tasaamiseksi.

Velka vähenee kuukaudessa n.313 € lainalyhennyksien muodossa. Tavoitteena olisi myös saada opintolaina niitattua ensi vuoden ensimmäisellä puolikkaalla. Sen jälkeen velka olisi vähentynyt ja omaisuus karttunut n. 6000 € vuoden 2018 loppuun mennessä.
Tuon summan lisäksi voisin tavoitella omaisuuden kartuttamista joko sijoittamalla tai velkaa lyhentämällä n. 300€/kk joka nostaisi koko summan jo melkein 10 000€.

Onnistuisikohan tuo ? Hmm. Pitää ottaa mietintään. Kiitos FemmaDonna inspiroimisesta! :)

-Neiti Nuukailija

lauantai 25. marraskuuta 2017

Joulun sinking fund

Hei!

Jotkut saattavat muistaa että olen pitkin vuotta pitänyt joulua varten "sinking fundin", eli laittanut joka kuukausi joulua varten sivuun rahaa joululahjaostoksia varten.

Nyt on tullut aika korkata tuo "säästölipas", eli ottaa säästötililtä se summa lahjoja varten käyttöön minkä olen sinne nyt vuoden aikana pistänyt.

Eli tattadaa: joululahjabudjettini on tänä vuonna 160€.
Sillä ei pitkälle pötkitä, mutta katsotaan kuinka pitkälle.

Olen toistaiseksi sen verran onnekas että lähipiirissä ei ole vielä paljoa lapsia ja perheen kanssa olemme sopineet lahjapolitiikan aika minimalistiseksi. Eli usein ostamme porukassa vaikka vanhemmillemme lahjat joten yksilön osuus siitä tulee usein pieneksi kun sisaruksia on yhteensä neljä kappaletta. Ja sisarusten kesken emme oikeastaan vaihda lahjoja, vaikka minä jotain pientä aina lopulta ostankin.

Tänä vuonna emme ole ehtineet vielä yhteislahjaa suunnitella. (lue: minä en ole vielä alkanut sitä suunnittelemaan).


Tässä olisi tämän vuoden lahjasuunnitelmat näin alustavasti.

äiti  kosmetiikkaa, yhdessä ostettu hoito tai esine (?) n. 40€
isä       n. 10€
sisko   n.50€
veli & käly   yhdessä hankittu lahjakortti lastentavaraliikkeeseen (?) n.50€
veli      n. 20€
isovanhemmat: vihreitä kuulia n. 5€

yht. 175€

Näiden lisäksi hankin luultavasti jotain pientä myös muutamalle kaverilleni.

Eli ensi vuonna pitää kerätä enemmän varoja joulua varten. Varsinkin kun minusta tulee ensimäistä kertaa täti ja olen kuullut että tädeillä saattaa homma lähteä vähän käsistä esim. joulun aikaan :D.

Onko teillä joulubudjetit jo suunniteltuna ja lahjat hankittuna?

-Neiti Nuukailija

torstai 23. marraskuuta 2017

Loppuvuoden mietteitä

Vuosi päättyy pian ja blogi on jäänyt täysin heitteille.

Onneksi taloudellisesti menee ihan hyvin, vaikka muuton ja kahdessa paikassa asumisen myötä valmiiseen ruokaan on mennyt liikaa rahaa.

Loka- ja marraskuun palkat olivat historiallisen pienet, sillä lomailin viikon palkattomilla päivillä lokakuussa ja marraskuussa se näkyi lisien puuttumisena niiltä päiviltä. Lisätöissäkään en ole syyskuun jälkeen käynyt, omien muuttokiireiden ja työvuorojen päällekkäisyyksien vuoksi.

Onneksi joulukuu on viimeinen kuukausi kun joudun maksamaan niin vuokraa kuin asuntovelanlyhennystä. Yllättävän "tiukille" on mennyt nyt pienten palkkojen ja isompien asumiskustannusten  myötä. Tämä tarkoittaa sitä, että kuun vaihteessa säästöön on jäänyt vain 100-200€ tavallisen +500€ sijaan.

Tammikussa alkaa kyllä uusi elämä kun rahaa jää taas käteen eikä asuntoon ole enää tarvetta tehdä hankintoja tai remonttia. Sitten saa vihdoin opintolaina kyytiä! :)

Olen muotoillut ensi vuodelle aika tarkat säästösuunnitelmat ja tavoitteet jotka voisin jakaa blogissa teillekin. Ja jotain yhteenvetoa yritän myös saada nyt näistä viime kuukausien menoista. Viimeistään sitten ihan loppuvuodesta pyrin tekemään koko vuoden taloudellista reflektointia.

Ihanaa joulun odotusta kaikille!

-Neiti Nuukailija