tiistai 25. lokakuuta 2016

Talouteni pilkottuna

Tässä postauksessa kurkistetaan minun talouteeni hieman tarkemmin.

Tulot:

Minun palkkani vaihtelee kuukausittain jopa sadoilla euroilla. Teen lisäperusteista työtä kuukausipalkalla, eli minimipalkkani pysyy samana mutta tulot voivat ylittää kuukausipalkan bruttona parhaimmillaan jopa 500-1000 eurolla.

Kuukausipalkkani on 2100 € kieppeillä. Tähän siis lisät päälle ja lopulta verot pois.
Nettona käteeni yleensä jää n.2000-2200 euroa. Olen tosin vaihtamassa työpaikkaa, jossa lisät jakaantuvat eri tavalla, joten en osaa vielä sanoa mitä tulevaisuudessa käteen jää. Kuukausipalkka pysyy kuitenkin suunnilleen samassa, eli en usko että suurta muutosta nettopalkassani tapahtuu. Palaan tähän myöhemmin kun tiedän enemmän.

Muita tuloja minulle ei oikeastaan tällä hetkellä olekaan. Toivon että ensi vuoden puolella saisin tehtyä hieman keikkatöitä oman työn ohella, josta tulisi sata tai kaksi kuussa lisätienestejä. Saa nähdä.

Menot:

Säännöllisiä menoja minulla on vuokra (450e/kk), sähkölämmitys ja käyttösähkö (n. 70 e/kk), vesi (n.15e/kk), Autoerä (136e/kk), puhelinerä (21e/kk), puhelinliittymä (n.18e/kk), tietokone-erä (71e/kk), opintolainaerä (80e/kk), hyväntekeväisyys (100e/kk), asuntosäästötili (50e/kk), kasko &liikennevakuutus (170e/3kk) ja ajoneuvovero (130e/6kk).

Näiden lisäksi säännöllisesti rahaa menee ruokaan (n.150e/kk) ja koiraan (n.40e/kk). Loput menot, kuten ulkona syöminen ja ostokset vaihtelevat kuukausittain ja niitä yritän kovasti minimoida tulevaisuudessa.

Olen lähitulevaisuudessa muuttamassa, mutta koska en ole varma minne ja kuinka pitkäksi aikaa, en osaa tulevia kuluja arvioida. Tiedän vain sen, että monet kulut tulevat pienenmään, eli suurempia lukuja kuin nuo ei tule olemaan. Teen joka kuukausi tänne blogin puolelle budjetin ja käyn sen kuukauden lopussa läpi. Budjetissa näkyy kaikki mihin rahaa menee ja miten saan velat maksettua ja rahaa säästöön.

-Neiti Nuukailija


4 kommenttia:

  1. Sullahan on kova nettopalkka! Ja kuitenkin edullinen vuokra, hyvä yhdistelmä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo jonnekin on silti rahat kadonnut! :D

      Saa nähdä mitä palkalle käy nyt työn vaihduttua. Työvuorolistoja tulee kolmen viikon välein niin sitten sitä huomaa miten lisät suurin piirtein jakautuvat.

      Ja tosiaan muutto edessä. Tällä hetkellä kuvittelen että asumiskustannukset tulevat pienenemään, mutta todellisuus saattaakin olla jotain ihan toista. Toivotaan parasta!

      -Neiti Nuukailija

      Poista
  2. Mulla tuli tästä ensimmäisenä mieleen, että onko autovakuutus mistä ja kannattaisiko se kilpailuttaa? Autossa on vissiin täyskasko noilla kuluilla, mutta sitäkin on mahdollista saada alaspäin. Yksinhuoltajan selviytymisopas-blogissa on hyvä juttu autovakuutuksesta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täyskasko joo ja Fennialta. Tarkoituksena olisi vaihtaa auto heti kevytkaskoon kun saan auton maksettua ja pois santanderin omistuksesta. Santander siis vaatii ton täyskaskon. Pitää käydä katsomassa mitä tuolla blogissa lukee ja voi olla että kilpailutan vakuutuksen jo ennen kun maksan auton pois. Tuossa on kyllä toi liikennevakuutus mukana niin en tiedä onko sen niin paha? Ehkä se on :D Pitää tutkailla :)

      Kiitos vinkistä!

      -Neiti Nuukailija

      Poista