tiistai 9. toukokuuta 2017

Asuntokuume

Muita talousblogeja lukiessa ole huomannut että nyt on eräänlainen asuntobuumi meneillään. Niin kuin varmaan joka kevät on :D

Itseäkin on alkanut kutkuttamaan oman asunnon osto, vaikka sen esteenä on kolme massiivista asiaa:

1. Minun määräaikainen työsuhde päättyy joulukuussa. Vaikka pomo onkin väläyttänyt jatkomahdollisuutta on kaikki vielä auki ja sen varaan en pysty mitään laittamaan. Varsinkaan talolainaa. Jotta joskus uskallan talon/asunnon ostaa pitää minulla olla vakituinen työpaikka jossa tiedän viihtyväni monta vuotta. Nyt en tiedä päädynkö mihin päin Suomea vai jopa ulkomaille.

2. ASP-tilillä on tällä hetkellä 350,21€. Sillä ei ihan heti lainaa saa :D. Jotta saan ASPiin lisää täytettä, pitää minun ensi maksaa kaikki velat pois! Eli todellinen asuntosäästäminen alkaa vasta vuonna 2018.

3. Kun olen katsonut erilaisia myytäviä asuntoja, olen huomannut että minulla on ihan hukassa se, missä oikeasti haluan asua. Aluksi katselin kerrostaloja, mutta pian huomasin että kallistuisin enemmän rivitalo-osakkeeseen. Vähemmän naapureita ja enemmän omaa tilaa (+piha!). Kun rivareita aikani katsoin halusin vilkaista myös pieniä omakotitaloja joita löytyi myös ihan mukavia eikä mitenkään mahdottomia koon tai hinnan puolesta. Sitten aivot lähtivät raksuttamaan vielä enemmän ja tutkailin mitä maksaisi rakentaa/rakennuttaa oma uusi minitalo. Nekään eivät olleet mitenkään mahdottomia vaihtoehtoja vaikkakin toki paljon kalliimpia kuin esim. kerrostaloasunnot (daa).

Joten miksi ihmeessä löydän itseni lähes päivittäin selailemasta oikotietä tai etuovea? En tiedä. Toisaalta olen oppinut paljon asunnoista ja hintatasosta tätä taustatyötä tehdessäni, ja tällä tiedolla on varmasti paljon merkitystä sitten kun asunnon osto on ajankohtaista.

Mietin siis yksi päivä mitä oikeasti haluan tulevaisuudessani tehdä ja olla. Yksi huomattava asia jonka tätä tehdessä tajusin oli se, että voisin kuvitella olevani nykyisessä työssäni jopa 10 vuotta! Siis mitä? Minä, jolle on tehnyt tiukkaa olla edes vuosi paikallaan aikaisemmin. Eli jonkinlaisena johtopäätöksenä tein tästä sen, että jos jonkin ihmeen kautta saisin vakipaikan nykyisestä työstäni, ottaisin sen riemuiten vastaan ja katseeni kääntyisi ehdottomasti omistusasumiseen!

Toivotaan siis parasta ja koitan hillitä tätä asuntokuumetta! Varmuuden vuoksi voisi kyllä tehdä laskemia, että kuinka nopeasti minun onnistuisi lainaa edes saada jos saan varmuuden työpaikkani jatkosta.

-Neiti Nuukailija

8 kommenttia:

  1. Huu! Tutut fiilikset parin vuoden takaa :) tuo työtilanne on kyl totta, määräaikaisella sopparilla ei toinna asuntolainaa lähtee hakemaan. Sen sijaan aspin vähäisyys ei ole este, en miekään ollut yhtään säästänyt aspia kun ostin kotini :D katoin vain sopivan kämpän, menin pankkiin ja sanoin et ostan ton, antakaa lainaa. Tosin mun laina oli pieni, maksettavaa omaa rahaa tais mennä vajas 3000 euroa. :p mulla oli vaihtoehtona rivari tai okt, mut okt:t oli joko liian kalliita tai halvat liian rempattavia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon jotenkin niin ASPissa kiinni että en edes ajatellut että voisin ilman mitään säästöjä lainaa saada! :D

      Toivottavasti voin parin vuoden päästä olla jo sun tilanteessa ja maksaa asumisesta omaan pussiin :)

      Poista
  2. Tai sitten mietit ensimmäisen asunnon alempana askeleena omaa asumiseen. Joskus parasta on vaan idea että 'oma on aina oma'.Ostat ensimmäiseksi asunnoksi pienen ja halvan asunnon joka sinun oman asumisen (ainakin 2 v, niin saat myöhemmän myyntivoiton verotta) jälkeen jää sinulle sijoitusvarallisuudeksi. Pienessä asunnossa pienet kulut eli saat seuraavaan asuntoon säästettyä samaan aikaan hyvin. Tällä logiikalla saat kivan sijoituspotin heti alkuun (menetät kyllä ensi asunnon varainsiirtoveron määrässä hiukan, kun ensimmäisen asunnon varainsiirtoveroa ei tarvitse maksaa). Uskon että oma asunto innostaa säästämään, ainakin minulla se lähti siitä, että halusin lyhentää paljon lainaa, kun asunto oli oma. Sitten olinkin maksanut pariin vuoteen lainan jo melkein pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. kiitos hyvästä neuvosta! Toi voisi olla mulle muutenkin parempi vaihtoehto kun jo alkaa jotain omaa rakennuttamaan taikka remppaamaan omaa taloa niin silloin ajatuksena on että siinä talossa viihtyy vähän kauemmin kuin pari vuotta. Ja tässä iässä ei vielä tiedä missä on muutaman vuoden säteellä.

      Mun tuloilla menisi kyllä vähän enemmän kuin pari vuotta, oli asunto kuinka pieni tahansa :D

      Poista
  3. Asuntojen katselu on petollista :D Ensin sitä aloittaa jostain kerrostaloyksiöstä ja lopulta huomaa katselevansa omakotitaloja kunnon pihalla. Koiran kanssa oma piha ois kyllä ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! En jotenkin haluaisi enää asua koiran kanssa kerrostalossa, mutta hyvin me ollaan pärjätty tähänkin asti.

      Saa nähdä missä olen parin vuoden kuluttua!

      Poista
  4. Asuntojen katselu on ihanaa! Ihan parasta ajanvietettä. :) Mun on pitänyt avata ASP tänä vuonna mutta en ole vielä ehtinyt tehdä sitä. Palasin reissusta viime viikolla ja nyt oon jotenkin ihan uudella puhdilla taas mun raha-asioiden kimpussa, niin ehkä avaan sen ASPinkin tässä pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asuntojen katselu on kyllä ihanaa... ja koukuttavaa!

      Juu ehottomasti kannattaa laittaa ASP pystyyn ja se minimi 50€/kk maksuun :) Vaikka vielä ei olisi sen enempää varaa laittaa niin tuollakin se pesämuna mukavasti karttuu sinne ja ei tarvitse aloittaa nollasta sitten kun todellinen säästäminen alkaa.

      Poista