torstai 23. maaliskuuta 2017

Yhteisasuminen aikuisena

Kämppäkaveri, kämppis, yhteisasuminen, soluasunto, opiskelut, opiskelija-elämä, opintotuki, asumislisä.

Tällainen on ainakin minun ensimmäinen ajatusketju kun kuulen sanan "kämppis". Ensimmäisenä ei ainakaan tule mieleen 24-vuotias työelämässä jo useamman vuoden ollut aikuinen ihminen joka on vapaaehtoisesti valinnut kämppiselämän. Sellainen minä kuitenkin olen.

Minulla oli 3½ vuoden opiskeluiden ajasta kolmena vuotena kämppis. Opiskeluiden aikana vuokrani keskiarvo oli 270€/kk. Valmistuin, muutin töiden perässä uudelle paikkakunnalle ja maksoin itseni kipeäksi (520€/kk) huonokuntoisesta yksiöstä jossa en viihtynyt lainkaan. Hanke jolle työskentelin päättyi ja vaihdoin työn perässä paikkakuntaa jossa asumisen hinta oli alhainen. Valitsin kuitenkin koiraa ja itseäni ajatellen siistin rivarikaksion joten asumismenot pysyi samoissa summissa kuin aikaisemminkin. Nyt tosin tuota summaa oli mukavampi maksaa kun rahoilleen sai ns. vastiketta kun esimerkiksi suihkussa käyminen ei tuottanut aina harmaita hiuksia ja inho-reaktiota.

Viime vuoden lopulla edessä oli taas muutto työn perässä ja hyvän ystäväni kanssa jutellessa avautui mahdollisuus yhteisasumiseen. Etsimme molemmat vuokra-asuntoa samalta paikkakunnalta ja kauhistelimme hintoja ja asuntojen (varsinkin yksiöiden) nuhjuisuutta. Kuka oikeasti käyttää enää istumakylpyammetta? Kaksiot olivat taas heti mukavampia ja toki tilavampia, mutta hinnat heti nousivat 100-300 € yksiöiden hintoihin verrattuna, riippuen asunnon sijainnista. Kumpikaan meistä ei ollut halukas maksamaan yksin asuessa sellaisia summia kun yksiöidenkin hinnat kirpaisivat. Tästä lähti ajatustyö yhteisasumisen mahdollisuuteen. Löysimme kaksiota ja kolmioita jotka olisivat sopineet yhteisasumiseen ja lopulta päädyimme tilavaan kaksioon jossa molemmilla on kätevän pohjaratkaisun myötä omat huoneet ja keittiön ja eteisen myötä meillä on myös yhteistä tilaa jossa voi oleskella.

Listaihmisenä tein listaa puolesta ja vastaan. Koin kuitenkin että tähän elämäntilanteeseen yhteisasuminen ystäväni kanssa oli mielekästä ja hyödyllistä. Nyt muutaman kuukauden elettyäni taas "kämppiselämää" voin sanoa että olen erittäin tyytyväinen ratkaisuun ja tämä ratkaisu taisi olla paras minkä tässä elämäntilanteessa pystyi tekemään.

Yhteisasumisen hyödyt ja haitat minulle:

+ Edullisuus. Asun kolme vuotta sitten rempatussa kivassa ja tilavassa kaksiossa hyvällä sijainnilla ja maksan siitä vain 314€/kk (plus vesi, sähkö ja autopaikka). Koska elämiseen menee vähemmän rahaa jää enemmän velan maksuun ja säästöihin.

+ Koiranhoito. Minulla on koira, ja onnekseni kämppikseni tykkää koirastani ja olemme tehneet eräänlaisen diilin koiranhoidon suhteen. Ystäväni on siis opintojen loppupuolella oleva opiskelija, joten hän on paljon kotona arkisin ja hän tykkää olla koiran kanssa ja käyttää sitä lenkillä silloin kun minä olen töissä. Tämä on itselleni lievästi eroahdistuneen koirani kanssa helpotus niin henkisesti kuin käytännössäkin: teen tällä hetkellä paljon sivutöitä ja en voisi ylimääräisiä töitä ottaa jos en tietäisi että koiran kanssa on joku ja hän pääsee lenkille ja puistoon ilman että minä olen kotona.

+ Väliaikaisuus. Sitouduimme yhteisasumiseen täksi vuodeksi. Olen määräaikaisessa työssä ja työsuhteeni päättyy tämän vuoden loppuun ja samalla päättyy vuokrasopimus. Katsomme loppuvuodesta miten jatkamme vai jatkammeko ollenkaan. Riippuen toki mistä saan työpaikan ja tarvitseeko sen takia muuttaa.

+/- Seura. Olen introvertti ja kaipaan paljon omaa tilaa ja aikaa. Onnekseni kämppikseni on samankaltainen tässä suhteessa ja osaamme antaa toisillemme tarvittaessa tilaa. Mutta toisaalta pitkään yksin asuneena olen nauttinut siitä että minulla on rakas ystävä jakamassa tilaa ja elämää niin että tarvittaessa voimme ex-tempore lähteä yhdessä ruokakauppaan, lenkille tai tilata vaikka pitsa.

- Yksityisyys/kotirauha. Oma koti ei ole vain minun koti. Onneksi olemme molemmat tosiaan aika introverttejä ja toistaiseksi kämppikseni ei ole tuonut paljoa vieraita kotiin. Tämä on kuitenkin yksi mahdollisuus ja jos toisella on vieraita niin oma kotirauha ja yksityisyys "häiriintyy". Pystyn elämän tämän kanssa ja kämppiksenikin huomioi hyvin esim. sen jos tulen yövuorosta ja antaa minulle nukkumarauhan päivällä.

Kaiken kaikkiaan siis oikein hyvä kokemus! Ja ennen kaikkea taloudellisesti tämä oli järkevä ratkaisu. Yksiöt joita katsoin vaihteli välillä 430-500€/kk. Tämän lisäksi olisin joutunut ajamaan ja kuluttamaan bensaa paljon enemmän vieden koiran hoitoon pitkien vuorojen ajaksi. Unohtamatta sivutyötulojen menetystä. Kuukaudessa säästän n. 200-300€ plus sivutyön tuomien lisätulojen menetys, eli ihan mittavat on säästöt vuositasolla.

Tunnetteko te ketään aikuista joka olisi valinnut yhteisasumisen vaikka siihen ei olisi ns. taloudellista pakotetta? Suomessahan tämä saatta olla aika harvinaista, mutta ei tarvitse kovinkaan kauas mennä maailmalla niin yhteisasuminen on jo aika yleistä.

-Neiti Nuukailija

12 kommenttia:

  1. Hyvä valinta! Henkilökohtaisesti en tunne ketään aikuista, joka asuisi yhteisasunnossa. Joskus luin jostain naistenlehdestä juttua poliitikoista, jotka kulkivat maakunnista käsin Helsingissä viikot töissä. Asuivat kimppakämpässä ja hyvin sujui, vaikka olivat eri puolueistakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi onkin kätevää varsinkin jos omat kodit on jossain muualla ja joutuu työn puolesta reissaamaan paljon muualle. Halvempaa kuin hotellit :)

      Poista
  2. Oon aika kade erityisesti tuosta koiranhoitomahdollisuudesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen aika onnekas kyllä siinä suhteessa :) Saa nähdä miten sopeudun sitten taas vuoden päästä siihen että hoidan yksin koiraa :D

      Poista
  3. Jos olisin sinkku, todennäköisesti hakeutuisin kimppakämppään asumaan. Opiskeluaikana asuin yhteensä viidessä eri solukämpässä ja koin sen ainoastaan positiivisena juttuna. Vaikka itsekin olen introvertti, niin se sopi silti mulle tosi hyvin. Eikä tarvinut opintolainaa ottaa. Mulla on parin kaverin kanssa yhteisenä eläkesuunnitelmana kommuuniasuminen porukalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläkeläisille tällainen olisi kyllä ihan täydellinen ratkaisu! Vielä kun se kämppä olisi jossain espanjan lämmössä niin kyllä eläkepäivät olisi onnellisia :)

      Poista
  4. Itse en ole koskaan asunut kenenkään kämppiksen kanssa. Opiskeluaikana asuin halvemassa kaupungissa aikoja sitten ja nyt miehen kanssa kahden.

    Mutta täällä Helsingissä kimppakämpät on hyvin yleisiä. Omasta kaveripiiristäni ehkä kolmasosa asuu jonkun kaverin tms. kanssa ja aika moni myös isommalla porukalla isommassa asunnossa. Ja kyseessä siis noin 25-35 vuotiaat opiskelijat/työssäkäyvät.

    Täällä sen ymmärrän hyvin, koska yksiöiden vuokrat ovat aivan liian isot melkein kenelle vaan.

    Hyvä kun olet viihtynyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa yleistä! Jotenkin olen kuvitellut että Helsingissäkään ei työssäkäyvät niin kimppakämppäilisi :D Tai siis että se olisi kummallisempaa tälleen Suomessa jossa lähtökohtaisesti ajatellaan että se oma tila on ensimmäinen johon satsataan. Mutta järkevää se tietenkin on varsinkin sillä vuokratasolla.

      Poista
  5. Tiedän hyvin tienaavia, jotka asuvat Helsingissä jakaen kolmion kahdestaan. Saavat varmasti rahalleen parempaa vastinetta kuin vuokraamalla molemmille yksiöt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen ajatellut että sitten kun olen velaton ja vauraampi, jos päädyn yhteisasumiseen niin se olisi ehdottomasti joku kolmio missä haluaisin asua. Nyt tämä ratkaisu oli aikalailla hinnasta ja sijainnista kiinni kun päädyimme kaksioon.

      Mutta kiva kuulla että muutkin tätä harrastaa. Olisihan se pitänyt voida päätellä että pk-seudulla yhteisasuminen on yleisempää.

      Poista
  6. 50-v. nainen Helsingissä, olen asunut vajaan vuoden kimppakämpässä enkä ihan heti vaihtaisi yksinasumiseen. Liiat tavarat on maritettu, osa tuttavan varastossa niin kauan kuin siellä saavat olla. Yllättävää kyllä, introvertti-luonteelle hyvä asumismuoto. Yksin asuessa eristäydyin ihan liiallisesti, kimppakämpässä tulee luontevasti juteltua niitä näitä ilman että seuraa pitää erikseen haeskella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, minäkin olisin luullut että aika pian alkaisi toisen ihmisen läsnäolo häiritä, mutta juuri niin kuin sanoit, on tämä ollut yllättävän virkistävää!

      Poista