keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Lisätuloja!!

Sain tänään ensimmäisen palkan sivutyöstäni!

Tilille napsahti 271,48€ mikä saattaa kuulostaa pieneltä summalta, mutta minulle se on iso lisä kuukauden tiliin.

Todellisuudessa bruttopalkka tammikuulta oli reilu 500€, mutta lisätuloveroprosentin ollessa huimat 40% jäi käteen tuo 271€. Mutta tarkoituksena onkin nyt verottaa tuota lisätyötä vähän reilummalla kädellä niin kesän jälkeen kun tarkistan veroprosentin saan sen ehkä kokonaisuudessaan alemmas ja silloin jää käteen enemmän myös päätoimen palkasta!

Tammikuussa tein tunteja reilut 30 ja helmikuussa tunteja kertyy ainakin 10 enemmän, ja niistäkin saan enemmän lisiä sillä olen ollut lisätyössä pari lauantaita ja yhden sunnuntain. Eli rahaa olisi luvassa ihan kivasti maaliskuun 15. päivä.

Joku voisi sanoa että olen ehkä turhan innokkaasti ottanut noita lisätyökeikkoja, sillä vapaapäiviä laskin helmikuulla olevan vain 4 kappaletta. Että näin en voi kyllä jatkaa kovin kauaa tai olen ihan loppu kesään mennessä. Mutta nyt työt tuntuvat hyvältä ja varsinkin keikkalaisena olo on ollut aika mukavaakin vaihtelua omaan työhön jossa rooli ja vastuu on tietenkin ihan erilainen. Samaa työtä tosin teen molemmissa paikoissa.

Vuoroja on tarjottu melkein kolmea per viikko ja niistä osasta joudun jo ihan omien työvuorojen takia kieltäytymään.

Tässä siis yksi syy miksi täällä blogirintamalla on ollut nyt alkuvuoden jälkeen aika hiljaista. Omaa aikaa ei tunnu olevan liikoja. Mutta en valita! Varsinkin kun tämän valinnan olen tehnyt ihan itse.

Tämä lisäpalkka mahdollistaa myös sen mitä yksi ihana ja fiksu lukijani ehdotti kommenteissa pari postausta sitten. Kyseessä on budjetointiin liittyvä yksityiskohta. Minun palkkapäivä on 20. ja se on aiheuttanut harmaita hiuksia minulle budjetoinnin kanssa. Olen siirtänyt edelliskuun palkasta summan seuraavalle kuulle jolla pärjään sen kuun palkkapäivään asti.

Mutta nyt!! Nyt pärjään tällä minipalkalla ensi kuun vaihteeseen, joten kun 20. päivä tipahtaa tilille päätoimen palkka siirrän sen sellaisenaan käyttötilille vasta 1.3. jolloin alkaa uusi kuukausibudjetti! Näin meinaan tästä lähtien tehdä aina, ja tämä ratkaisee kaksi merkittävää asiaa budjetin kannalta:

1. ei enää säätöä "edelliskuun" rahojen kanssa!
2. tiedän jo ennen kuun alkua kuinka paljon palkkaa saan ja näin ollen budjetti toimii täydellisesti näin vuorotyöläisen vaihtelevan palkankin kanssa!

Tulevaisuudessa lisätyöstä saamani palkka menee sellaisenaan velkojen maksuun tai velkasäästöihin, joten se on vain pelkkää plussaa ja sen summa ei ole niin merkittävä arjen budjetin kanssa.

Auton saan näiden lisätulojen seurauksena maksettua ehkä jo toukokuussa!! JEE!

Näihin iloisiin tunnelmiin on hyvä jättää. Palaillaan!

-Neiti Nuukailija

10 kommenttia:

  1. Jee! Hyvä hyvä! Ei se ole pieni summa vaan varteenotettava lisätienesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin tossa että tuo summa on 80% mun vuokrasta. Jos saan aina esim. tuon vuokran summan vähintään kasaan tarkoittaa se sitä että suurin kuluerä kuukaudessa kuittaantuu jo ennen peruspalkkaan kajoamista!

      Aika hyvä :)

      Poista
  2. Mahtavaa! Mun edellisessä työpaikassa palkka maksettiin kaksi kertaa kuussa, jolloin ainakin itselle talouden pyörittäminen oli helpompaa kun tietyt maksut maksoi siitä ekalla osasta ja tietyt toisesta.
    Mutta lisätienesteille superpeukku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olin hetken paikassa missä maksettiin lisät ja kk-palkka erikseen. Se oli ihan kätevää kyllä :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Joo näin voisi kyllä jatkaa ainakin reilusti kesään asti. Sitten ehkä voi jo vähän huilata :D

      Poista
  4. Vautsi, mahtavat lisätulot olet ehtinyt tienata! Ja onpas kiva kuulla että otit käyttöön tuon ehdotukseni palkan siirtämisestä seuraavalle kuulle! Ajattelin jo että tyrkytinköhän sitä liikaa :)
    -Jenni T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et tyrkyttänyt, nyt sain kivuttomasti tehtyä ton siirron ja sillä mennään nyt koko vuosi! Kiitos sulle kehoituksesta! Maaliskuun budjetti on nyt tehty ja jotenkin ihana fiilis kun tietää tasan tarkkaan minkä verran on rahaa käytettävissä :)

      Poista
  5. Taisin päätyä ensimmäistä kertaa tänne blogiisi, mutta vaikuttaa siltä, että tulen käymään täällä toistekin :) Onnittelut huipusta lisätienistisummasta! Tuollaisen summan voisi kyllä itsekin mieluusti ottaa kuukausittain vastaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jei! Kiva että eksyit! Käyn myös vastavierailulla. Koskaan ei ole tarpeeksi talousblogeja seurattavana :D

      Poista