maanantai 1. tammikuuta 2018

Vuoden 2018 tavoitteet (ja miten kävi vuoden 2017 tavoitteille)

Hyvää uutta vuotta!

Monissa blogeissa on näkynyt tavoitteiden asettelua ja päätin lähteä haasteeseen mukaan.'

Viime vuonna talouden tavoitteeni oli seuraavat:

1. Kaikkien velkojen maksaminen (velkaa 1.1.2017 oli reilu 7000e)

2. Sijoituskirjojen lukeminen

3. Budjetoinnin ja bloggaamisen jatkaminen

4. Kestävämpi kuluttaminen

5. Ruokamenoissa säästäminen

Nyt hieman hävettää, sillä vain yksi noista tavoitteista on toteutunut! Minulla on edelleen velkaa hippasen alle 2000 ja nyt opintolainan lisäksi asuntovelka. Sijoituskirjoja en ehtinyt lukea lisätyön viedessä ison osan vapaa-ajastani (seliseli). Ripsienpidennykset ja uuden asunnon kokonaan sisustaminen ei liene ole kestävän kulutuksen määritelmään sopivia asioita. Vaikkakin hyödynsin paljon tori.fitä ja face-kirppiksiä hankinnoissani. Ruokamenot paukkuivat koko vuoden ajan. Ei tosin yhtä paljon kun vuonna 2016, mutta budjetoitu 200 e/kk ei suurimmaksi osaksi riittänyt ja ravintolabudjettikin koetteli usein rajojaan.

Ainut onnistunut asia oli budjetointi ja onnekseni voin sanoa että se onnistui lähes täydellisesti. Hassua ajatella että tiedän tarkkaan paljon olen käyttänyt rahaa vuonna 2017 ja mihin. Kaikki tieto löytyy tarkkaan kirjattuna taulukosta. Blogin kirjoittaminen loppuvuotta lukuunottamatta oli suht säännöllistä.

No, vaikka tekisi mieli viime vuoden perusteella olla asettamatta tavoitteita vuodelle 2018 on se ehkä pakko jo senkin varjolla että tästä ei enää paljoa huonommin voi mennä.

Tässä olisi (toivottavasti realistisemmat) tavoitteet vuodelle 2018:

1. Velattomuus (asuntolainaa lukuunottamatta)
Tämä on ihan helppo ja lähes plakkarissa. Onneksi maksoin viime vuonna auton pois - se oli raivostuttava laina lisineen ja korkoineen.

2. Nettovarallisuuden nostaminen 10 000 eurolla
Velkojen maksun ja lainalyhennyksien lisäksi minun pitää säästää tai sijoittaa n. 300e/kk jotta pääsen tavoitteeseen. Saa nähdä miten käy.

3. Budjetointi & bloggaus
Tavoitteena on ylläpitää saavutettu tarkkuus budjetoinnissa sekä olla blogissa tilivelvollinen talousasioissa.

4. Sijoittaminen väh. 100 e/kk
Tämän aloitin jo syksyllä ja rahastoihin tulee laittaa edelleen vähintään tuo satku kuussa.

5. Puskurirahaston kerryttäminen vähintään 2000 euroon.

Huhhei ja näillä mennään!

-Neiti Nuukailja

6 kommenttia: