keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Huhtikuun no spend -viikot

Olen muutamassa postauksessa tsempannut itseäni aloittamaan no spend-kuukauden, eli kuukauden jolloin yritän parhaani olla ostamatta mitään turhaa. Eli laskut maksetaan, nälässä ei tarvitse olla ja auton tankkiakin saa täyttää tarpeen mukaan, mutta mahdollisimman vähällä pitäisi pärjätä. Pakastinta ja kuivaruokavarastoa pitäisi hyödyntää mahdollisuuksien mukaan ja säästää näin ruokakustannuksissa.

Tätä ajatusta on rikkonut hieman tämä ajoitus, sillä minun on mahdotonta pitää täysi no spend kuukausi huhti- tai toukokuussa. Nyt huhtikuussa lähden pian matkalle, missä syön varmasti ravintolassa ja ostan jotain "ylimääräistä" herkkua tai juomaa. Toukokuussa on taas luvassa veljen häät sekä muutama muu sovittu meno johon menee auttamatta rahaa. Kesäkuussa no spendin pitäminen kuulostaa liian tylsältä kun silloin on kesä ja kesälomaakin viikko.

Ja koska olen kaikki tai ei mitään-tyyppinen ihminen, tajusin vasta vähän aikaa sitten että voihan sitä no spend "kuukautta" pitää lyhyemmässäkin jaksossa. Tai jollain pienemmällä tavoitteella, esim. En osta mitään ylimääräistä 15 päivänä kuukaudessa tai 20 päivänä kuukaudessa.

Tuon ajatuksen voimalla aloinkin huhtikuussa (ja ehkä toukokuussakin) no spend kuukaudelle niin, että pyrin välttämään turhia ostoksia ainakin puolet kuukaudesta eli 15 päivää. Tämän pitäisi olla toteutettavissa.

Tulen tänne blogin puolelle tarkastelemaan tilannetta sitten huhtikuun lopuilla.

Wish me luck!

-Neiti Nuukailija

4 kommenttia:

  1. Itselläni tuo toimii niin, että yritän pitää älä kuluta -päiviä ja lisään niiden määrä kuukausittain.
    Ei toki voi koko ajan lisätä, mutta niiden määrällä saan vähennettyä kulutusta. Melkein aina voi kauppareissua siirtää yhdellä päivällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä voisi kyllä seurata enemmänkin kuin muutaman kuukauden. Kunhan ei käy niin että keskitetysti sitten ostaa muutamana päivänä kuukaudessa monella sadalla kaikkea turhaa :D

      Poista
  2. ugh, yritystä täälläkin. Näyttää sijoittuvan 2ostomatonta päivää/viikko :( ensi viikolla kova tsemppi!

    VastaaPoista